THL:n Susanna Raisamon mukaan nykyistä rahapelijärjestelmää tulisi kehittää sen purkamisen sijaan.

Uusi rahapelijärjestelmä ei ole ratkaisu ongelmapelaamiseen – ”Monopolilla on edellytykset toimia jatkossakin”

Yli 700 000 suomalaisella on ongelmallisesti rahapelejä pelaava läheinen vuoden 2015 tilastojen mukaan. Rahapeliongelmat ovat olleet yksi merkittävä aihe viime aikojen keskustelussa Veikkauksen ympärillä. Yhtiön asema monopolina ei toistaiseksi ole vaarassa.

Monopoli on edelleen paras tapa rahapeliongelmien minimoimiseksi, kertoo THL:n rahapelaamisen asiantuntija Susanna Raisamo. Viime aikojen kiivas keskustelu Veikkauksen ympärillä on horjuttanut rahapelimonopolin asemaa, mutta Raisamon mukaan nykyistä järjestelmää ei tarvitse korvata.

– Ei ole näköpiirissä, että monopolista luopuminen lähitulevaisuudessa olisi vaihtoehto. Mielestäni monopolilla on edellytykset toimia jatkossakin, ja sen purkamisen sijaan pitäisi pyrkiä keskustelemaan siitä, miten valitsemallamme järjestelmällä voitaisiin ehkäistä ja vähentää pelaamisesta aiheutuvia haittoja, Raisamo sanoo.

Suomen väestöstä 3,3 prosentilla on vuoden 2015 tilastojen mukaan rahapeliongelma. Lisäksi haittoja aiheutuu ongelmallisesti pelaavien läheisille, joten vaikutukset ulottuvat satoihin tuhansiin suomalaisiin.