Hankepäällikkö Anni Pätilä on iloinen siitä, miten hyvin nuoret ovat ottaneet Sua varten somessa -hankkeen vastaan somessa. Tiktokissa heidän suosituimmalla videollaan on 180 000 näyttökertaa. Kuva: Alisa Kaukio

Sua varten somessa -tiimi hyppäsi mereen ja heitti toisiaan kananmunilla tavoittaakseen nuoret – Hankepäällikkö kannustaa tiimiään laittamaan itsensä likoon

Nuoret tarvitsevat suosituille somealustoille enemmän aikuisia, joille kertoa somessa tapahtuvasta ahdistelusta ja kiusaamisesta. Häirintä jatkuu ympäristöstä toiseen, koska sosiaalinen media on saumaton osa nuorten todellisuutta.

Digitaalinen nuorisotyö vaatii rohkeutta opetella viestimään nopeasti muuttuvilla somealustoilla. Nuoret tavoittava seksuaali- ja mediakasvatus voi olla tanssivideoita Tiktokissa tai nopeaa viestinvaihtoa Snapchatissa.

Sua varten somessa -tiimin hankepäällikkö Anni Pätilä kertoo, että nuoret itse kaipaisivat sosiaalisen median alustoille enemmän poliiseja ja nuorisotyöntekijöitä, jotka puuttuisivat vakaviin kiusaamistilanteisiin. Suosituin Sua varten somessa -tileistä on Tiktok, missä keskusteluja olisi useina iltoina enemmän kuin mihin pystytään vastaamaan. Seitsemän kuukauden aikana yksilökeskusteluja nuorten kanssa on käyty lähes 1 500.

– Nuorilla on tosi iso tarve päästä juttelemaan turvallisen aikuisen kanssa juuri sillä alustalla, millä he muutenkin toimivat. Puhutaan digitaalisista kasvuympäristöistä.

Kiusaaminen ja häirintä jatkuvat usein ympäristöstä toiseen. Yleisimpiä aiheita, joista tiimi juttelee nuorten kanssa, ovat ei-toivottujen alastonkuvien saaminen tai kiristäminen, seksuaalissävytteiset viestit aikuiselta tai toiselta nuorelta ja kiusaaminen sosiaalisessa mediassa.

Pätilän mukaan nuori saattaa ottaa heihin yhteyttä vain kerran, mutta kohtaa omia rajojaan rikkovia yhteydenottoja useasti elämänsä aikana.

– Parhaassa tapauksessa nuori saa sellaisia työkaluja ja toimintamalleja keskustelusta meidän kanssamme, että hän pystyy itse toimimaan jatkossa näissä tilanteissa niin, että puolustaa omia rajojaan.

MIKÄ?

SUA VARTEN SOMESSA

  • Sua varten somessa on maaliskuussa 2020 alkanut Loisto setlementin, Puijola setlementin ja Nicehearts ry:n kolmivuotinen kehittämishanke.
  • Uudenlaista digitaalista nuorisotyötä kehitetään sosiaalisen median alustoilla seksuaaliväkivaltaa ja kiusaamista vastaan.
  • 8‒21-vuotiaiden lasten ja nuorten kanssa keskustellaan omista rajoista ja seksuaalioikeuksista nuorten suosimilla alustoilla, kuten Instagramissa, Tiktokissa ja Snapchatissa.

Yhteinen näkemys mahdollistaa itsensä toteuttamisen Sua varten somessa -tiimiläisille

Helposti lähestyttävyys on matalan kynnyksen tukipalvelulle tärkeää. Tiimille on ollut alusta asti selvää, että työntekijät esiintyvät omilla kasvoillaan.

– Haluamme tuoda itsemme lähelle nuorten maailmaa ja että meihin pystytään luottamaan. Olemme niin kuin tuttuja nuorisotalon työntekijöitä, mutta sosiaalisessa mediassa.

Yhteistä ääntä eri kanavissa mietittiin hankkeen alusta alkaen. Anni Pätilä kertoo keskittyvänsä hankepäällikkönä eniten viestinnän kokonaiskuvaan.

Pätilän mukaan asioita suunnitellessa tiimin kesken käydään paljon keskustelua, jotta yhteinen näkemys löytyy. Tiimiin kuuluu yhteensä neljä työntekijää ja yksi harjoittelija. Hankkeen työntekijät ovat tiimiä johtavan Pätilän mielestä melko itsenäisiä, mutta jakavat usein ajatuksiaan ja kysyvät neuvoja toisiltaan.

– On tosi tärkeää, että ihmiset pääsevät toteuttamaan itseään ja olemaan niitä asiantuntijoita, joita he ovat.

Emojien käyttö vahvistaa yhteistä ääntä ja tarkoitusta

Sua varten somessa -viestinnän tunnistaa runsaasta emojien käytöstä ja rennosta kieliasusta.

– Emojien käyttö on meillä ollut tapa pyrkiä tuomaan someen lämpöä ja empatiaa, mitä me emme voi kasvojen ilmeillä tai äänensävyllä välittää, toisin kuin kasvokkaisessa kohtaamisessa.

Myönteisellä keskustelutavalla taistellaan myös isompaa ongelmaa vastaan: somekiusaamiselle ominaista ilkeää kommentointia.

– Olemme miettineet, mikä on napakka, mutta hyvällä tavalla lempeä tapa reagoida näissä tilanteissa. Kollegoiden tuki on tosi tärkeää, koska välillä itselläkin menee sormi suuhun, kun tilanteet tulevat ensimmäistä kertaa vastaan.

Aito vuorovaikutus vaatii itsensä likoon laittamista

Hankkeessa on ymmärretty, että sosiaalinen media perustuu vuorovaikutukseen ja viihtymiseen. Nuoria osallistetaan kysymällä, millaisista sisällöistä he ovat kiinnostuneita, ja nuorten pyynnöstä toteutetaan suosittuja ja omaperäisiä haasteita.

– Meillä on ollut karkki-live, jossa maisteltiin seuraajien valitsemia karkkeja. Yksi haaste on ollut, että heittäkää toisianne kananmunilla, ja yhtenä kertana hypättiin mereen.

Pätilän mielestä nuoren aikaa tulisi arvostaa, sillä nuoren sosiaalisessa mediassa käyttämästä ajasta kilpaillaan niin kaupallisten sisältöjen kuin nuoren omien kavereiden kanssa. Sisältöjen täytyy olla nopeatempoisessa someajassa elävien nuorten mielestä kiinnostavia. Jotta nuoret tavoitettaisiin, on tärkeää, että työntekijät laittavat itsensä likoon, koska nuoretkin antavat itsestään paljon.

– Jos joku jaksaa meille näitä haasteita heittää, niin yritämme toteuttaa ne.