Raija Kreutzer kertoo, että ikäihmiset kaipaavat ravintola-alalle korkeatasoisia paikkoja.

Mielikuvat ravintola-alasta tiivistyvät kiireeseen ja kehnoihin työoloihin – ”Sopii sellaisille, jotka kestävät tietynlaista nöyryytystä”

Moreenimedia selvitti, mitä ihmiset pohtivat ravintoloiden nykyisestä ja tulevaisuuden tilanteesta. Gallupiin osallistuneilla oli yhtenevä kanta siitä, että alalle kaivataan muutoksia. 
 

Ravintola-alalla on pandemian myötä puhjennut historiallisen paha työvoimapula ja ala on muutenkin vaikeuksissa. Monet alan ammattilaiset ovat lähteneet opiskelemaan tai tavoittelemaan uutta uraa. Myös työoloista on keskusteltu julkisuudessa kriittiseen sävyyn viime aikoina.

Kysyimme Laukontorilla järjestetyssä kyselyssä Raija Kreutzerilta, Miina KoivistoltaWenla Hultinilta ja Esa Suhoselta heidän mielipiteitään aiheeseen liittyen.

Koivistolla ja Hultinilla oli omakohtaisia kokemuksia alalla työskentelystä. He kuvailivat työn olevan kiireistä ja liian vähäisillä resursseilla toteutettua. Kumpikaan ei aio tulevaisuudessa palata alalle.

–  Se on just sellainen ala, että se sopii oikeastaan vain niille, jotka kestävät tietynlaista nöyryytystä asiakkailta, Hultin kertoo.

Julkisen keskustelun uskotaan auttavan asiaa.

–  Kun epäkohtia tuodaan julkisesti esiin, niin silloin tapahtuu yleensä myös parannusta, Suhonen toteaa.

Raija Kreutzer
Wenla Hultin ja Miina Koivisto
Esa Suhonen

Kuuntele gallup alta.

Voit lukea gallupin tästä tästä.

Miten nuoret saadaan tulevaisuudessa kiinnostumaan ravintola-alalla työskentelystä? Lue Moreenimedian juttu täältä.