VAALITULOS RATKEAA 2. HUHTIKUUTA. KUVA: EELIS BERGLUND

Faktantarkistus: EU:n pelätyistä pakkoremonteista ei ole päätetty, vaikka poliitikot niin vihjaavat

Eduskuntavaaliehdokas Pasi Liukkonen (ps.) ja keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen kertovat Tiktokissa harhaanjohtavia väitteitä kaavaillusta energiadirektiivin uudistuksesta.

EU:n ehdotus rakennuksia koskevan energiadirektiivin uudistuksesta on ollut viime viikkoina esillä julkisessa keskustelussa. Ehdotus on huolestuttanut monia, sillä nykyisellään se voisi tarkoittaa hintavia remontteja yli kolmannekseen Suomen rakennuskannasta.

Myllerryksen alla olevasta direktiivistä on levinnyt mediassa useita virheellisiä väitteitä. Esimerkiksi eduskuntavaaliehdokas Pasi Liukkonen (ps.) ja keskustan varapuheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokas Petri Honkonen ovat kommentoineet asiaa harhaanjohtavasti Tiktokissa.

Liukkonen kertoo Tiktok-videollaan, että Euroopan unionin energiadirektiivi on läpäissyt äänestyksen. Honkonen puolestaan toteaa omassa julkaisussaan, että EU vaatii päätöksellään suomalaisilta pakkoremontteja.

Pasi Liukkonen Tiktok

Väite siitä, että uusi energiadirektiivi olisi astunut voimaan, ei pidä paikkaansa. Kyseessä oli äänestys, jossa Euroopan parlamentti hyväksyi oman kantansa Euroopan komission tekemään lakiesitykseen.

Seuraava askel EU:n päätöksentekoprosessissa on neuvottelut, joissa parlamentti ja jäsenmaat sovittavat kantojaan yhteen. Lopullista päätöstä tai lakimuutosta ei ole vielä tehty. Suomen hallitus on julkaissut oman, kriittisen kantansa koskien parlamentin ehdotusta.

Myös Honkosen väite pakkoremonttivaatimuksesta voidaan tulkita harhaanjohtavaksi. Vaikka Honkonen ei suoraan totea, että direktiivi on hyväksytty, videolta voi saada vaikutelman, jonka mukaan remonttipakko aiotaan toteuttaa.

Petri Honkonen Tiktok

Liukkonen kommentoi Moreenimedialle, millä perusteella hän on julkaissut väitteensä. Liukkosen mukaan aiheesta on erittäin tärkeää puhua nyt, kun asiaan voidaan vielä reagoida. Hän toteaa myös näyttävänsä videon taustalla Ilta-Sanomien artikkelien otsikoita, joita hän käyttää videonsa lähteenä. Tarkoituksestaan huolimatta Liukkonen ei kerro videolla, että direktiivistä käydään vielä neuvotteluja.

Moreenimedia ei tavoittanut Petri Honkosta kommentoimaan esittämäänsä väitettä.

Pakkoremonteilla lietsottu pelkoa

Harhaanjohtavan tiedon levittämiseen eivät ole osallistuneet ainoastaan poliitikot. Energiadirektiivin läpimenosta uutisoivat virheellisesti ainakin Iltalehti ja Demokraatti.

Euroopan parlamentin kanta rakennusten energiatehokkuudesta liittyy unionin tavoitteeseen vähentää kasvihuonepäästöstä sekä energiankulutusta merkittävästi. Rakennusalasta halutaan ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä.

Ehdotuksen mukaan kaikkien uusien rakennusten olisi oltava päästöttömiä vuodesta 2028 alkaen. Peruskorjattavissa asuinrakennuksissa tämä olisi tehtävä vuoteen 2032 mennessä. Asuinrakennusten olisi saavutettava vähintään energiatehokkuusluokka E vuoteen 2030 mennessä ja energiatehokkuusluokka D vuoteen 2033 mennessä asteikolla A–G. Pelätyt ”pakkoremontit” siis perustuvat rakennusten energiatehokkuuden parantamiselle.

Euroopan komission lakiesitys, johon parlamentti antoi kantansa, siirtyy nyt neuvotteluvaiheeseen, joka saattaa kestää jopa kaksi vuotta. Euroopan neuvosto on jo tuonut esille useita lievennyksiä ehdotukseen. EU:n päätöksenteosta voi lukea tarkemmin täältä.

 

Tämä juttu on osa Moreenimedian faktantarkistusjuttujen sarjaa, jossa journalistiikan opiskelijat perkaavat eduskuntavaaliehdokkaiden väitteiden totuusarvoa.