Sini Törrösen analyysi: Vastuu mediakasvatuksesta on kaikilla – niin kodilla kuin koulullakin

Sini Törrönen

Alkamassa on ala-asteen välitunti. Lapset juoksevat kilpaa keinuihin, kiipeilytelineisiin ja jalkapallokentälle, tai näin ainakin ajattelen. He eivät kuitenkaan tee niin, eivät tänään tai huomenna. Tehdessäni töitä ala-asteella, en voinut olla huomaamatta, että yhä useampi lapsi ei enää leiki välitunnilla vaan seisoo koulun pihalla puhelin kourassa.

Lapsuutta ja nuoruutta vietetään perinteisen leikkikentän sijaan nykyään puhelimilla. Lähes jokainen kouluikäinen lapsi käyttää erilaisia yhteisöpalveluita ja mobiilisovelluksia. Lapset viettävät järjettömän ajan puhelimillaan Tiktokissa, Youtubessa ja Snapchatissa. Sosiaalisessa mediassa he törmäävät erilaisiin ilmiöihin ja uutisiin, joista heidän täytyy itse tehdä johtopäätöksiä ja muodostaa mielipiteitä. Vaikka ikäraja somessa on usein 13 vuotta, sovellukset ovat täynnä alakoululaisia. Ikärajoitus on kuitenkin helppo kiertää huijaamalla oma syntymävuosi ja osassa palveluista ikäraja on vain suositus.

Lasten ja nuorten kännyköiden käyttötavat poikkeavat aikuisten totutuista tavoista. Lapsille kännykkä on usein peli- ja ajanvietelaite, jolla ylläpidetään sosiaalisia suhteita ja organisoidaan arkea. Liika on kuitenkin liikaa ja puhelimen käytön muuttuessa pakonomaiseksi ja intensiiviseksi riski haitallisille terveysvaikutuksille kasvaa. Suomalaisnuorista 9 % luokitellaan sosiaalisen median ongelmakäyttäjiksi ja 34 % nuorista kuuluu riskiryhmään tai heillä on kohonnut riski ongelmalliseen somen käyttöön.

Mediakasvatuksen yhtenä tehtävänä tai määränpäänä nähdään olevan medialukutaidon vahvistaminen. Tällä tarkoitetaan taitoa käyttää, lukea, ymmärtää, tulkita, ja arvioida kriittisesti erilaisia mediasisältöjä. Mediataitojen kirjo on valtava, mutta tärkeää olisi keskittyä perusasioiden osaamiseen. Vaikka mediakasvatusta on annettu Suomessa jo 1950-luvulta alkaen opettajat ovat sitä mieltä, että sille pitäisi antaa enemmän resursseja. Kouluissa jää paljon asioita käsittelemättä, koska monen koulun mahdollisuudet mediataitojen opettamiseen ovat rajalliset.

Turvallisuuden, etiikan ja moraalin käsittelyyn ei jää tarpeeksi aikaa. Sen vuoksi lapset ja nuoret eivät ota vakavasti tai edes tiedä sitä, että ilmiönä tuttu salakuvaaminen ja toisten kuvien jakaminen on laitonta. Lisäksi somessa on yleistä levittää juoruja, noloja valokuvia, henkilökohtaisia tietoja tai lähettää nimettömiä pilkkaavia tai uhkailevia viestejä. Mediakasvatuksen avulla voitaisiin informoida nuoria toisten yksityisyyden suojasta ja vaikuttaa näin nettikiusaamiseen.

Vanhemmat opettavat lapsiansa käyttäytymään liikenteessä, mikseivät he voisi opettaa lapsiaan käyttäytymään myös mediassa?

Lasten mielestä mediataitoja pitäisi opettaa kouluissa aikaisemmin. Myös poliisin mukaan kiusaaminen ainakin vähenisi, jos vanhemmat, koulu ja viranomaiset tekisivät yhteistyötä. Mediakasvatuksen vastuun tulisi olla jaettu perheiden, koulun ja viranomaisten kesken.

Lapset ovat aikuisten saappaissa, kun puhutaan netin käyttämisestä. Olen itsekin lukuisia kertoja yrittänyt opettaa vanhempiani käyttämään Facebookia, Instagramia tai ihan vain sähköpostia. Useampi sukupolvi on jäänyt mediakasvatuksessa katveeseen. Poistuuko tämä ongelma, kun vanhemmuuden sukupolvi vaihtuu, se jää nähtäväksi.

Mediakasvatusta pitäisi sen nimen mukaisesti ajatella lapsen kasvattamisena. Vanhemmat opettavat lapsiansa esimerkiksi käyttäytymään oikein liikenteessä esimerkiksi katsomalla tuleeko autoja ennen suojatien ylitystä. Mikseivät he voisi opettaa lapsiaan käyttäytymään mediassa?

Jutussa on hyödynnetty asiantuntija Reijo Kupiaisen haastattelua. Kuuntele, mitä sanottavaa Kupiaisella on mediakasvatuksesta.