Ilmiöt Koulutustaso periytyy yhä voimakkaasti – ”Jo lapsuudessa kasvetaan siihen ajatukseen, että mihin minun kaltaiseni ihmiset tässä maailmassa menevät”
Ilmiöt Rekrytoinneissa käytettävissä persoonallisuustesteissä on paljon sudenkuoppia – ”Tuottavat paperinukkemaisen tulkinnan ihmisestä”
Ilmiöt ”Tytöttelyyn voi olla vaikea puuttua saamatta telaketjufeministin leimaa” – Vähättelevä puhe ei lopu yhdessä yössä, mutta muutos voi alkaa kunkin omasta puhetavasta
Ilmiöt Uutistulvassa toimittajan täytyy pitää puolensa, vaikka tiedonsaanti on tärkeää – “Työ ei saisi viedä koko elämää”
Ilmiöt Kutsunnoissa nuoret asevelvolliset miehet ohjataan armeijan harmaisiin tai siviilipalvelukseen – Aseistakieltäytyjäliitossa halutaan keskustella siviilipalveluksen lisäksi koko järjestelmän muuttamisesta
Ilmiöt Henkisen kaltoinkohtelun tunnistaminen on vaikeaa – Tutkija: ”Se ei rajoitu vain tietynlaisiin perheisiin”
Ilmiöt Ensiaputaitoja voi joutua käyttämään yllättävissäkin tilanteissa – ”Yhden äijän käsi viiltyi auki ranteesta ja kämmenselästä”
Ilmiöt Maaseudun sometähdet muokkaavat kuvaa maalaiselämästä – “Kanavani on saanut aikaan lehmäfanituksen”
Ilmiöt Virtuaaliset toteutukset tuovat toivoa tapahtuma-alalle – toimintaympäristön laajentaminen mahdollistaa modernin messukokemuksen
Ilmiöt Nainen kohtaa moottoriurheilussa jatkuvasti ennakkoluuloja – somevaikuttaja Ruusu Leppänen uskaltaa puhua asenteista ääneen