Oikea, vasen, oikea.
Suomea ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana johtaneet vuoroin oikeisto- ja vasemmistohallitukset.
Poliittisen päätäntävallan kallistellessa puolelta toiselle vastakkainasettelu on voimistunut. Affektiivisen eli tunnepohjaisen polarisaation seurauksena suomalaiset suhtautuvat inhokkipuolueisiinsa entistä kielteisemmin.
Vuoden 2023 eduskuntavaalien alla pääministeri Sanna Marin (sd.) kannusti kansalaisia äänestämään SDP:tä taktisesti “sinimustaa hallitusta” vastaan. Lähes joka kymmenes äänestäjä päätyi äänestämään näissä vaaleissa taktisesti, eli antamaan äänensä jollekin muulle kuin suosikkipuolueelleen.
Taktinen äänestäminen voidaan tässä tapauksessa nähdä selvänä todisteena suomalaisen politiikan blokkiutumisesta, eli puolueiden jakautumisesta vasemmisto- ja oikeistoleireihin.
Pahimmillaan blokit keskittyvät kumoamaan vuorotellen toistensa päätöksiä. Tällöin politiikan tekeminen pitkällä jänteellä vaikeutuu.
Seuraaviin eduskuntavaaleihin on noin puolitoista vuotta aikaa, mutta kilpailu hallituspaikoista on jo alkanut.
Kannatustaan kohentanut keskusta tekee selvää pesäeroa aikaisempiin vasemmistohallituksen kumppaneihinsa jättäytymällä pois välikysymyksistä. SDP puolestaan turvautuu hiljaiseloon välttääkseen äänestäjien suututtamista ja säilyttääkseen paikkansa kannatusmittausten kärjessä.
Nykyisestä Petteri Orpon (kok.) hallituksesta on jo pitkään viestitty, ettei heidän työnsä velan taittamisessa tule valmiiksi tällä nelivuotiskaudella. Samalla linjalla jatkava oikeistohallitus saattaisi kuitenkin olla kuolinisku suomalaiselle 1980-luvulla alkaneelle konsensusperinteelle, jossa ideologioiltaan erilaiset puolueet ovat tehneet hallitusyhteistyötä.
Jos konsensuksen korvaavat blokit, politiikasta uhkaa tulla hallituskausittain voimakkaasti ailahtelevaa. Pahimmillaan blokit keskittyvät kumoamaan vuorotellen toistensa päätöksiä. Tällöin politiikan tekeminen pitkällä jänteellä vaikeutuu, mikä johtaa väistämättä lyhytnäköisyyteen ja poliittisiin pikavoittoihin.
Lyhytnäköisyydestä on nähty esimerkkejä tällä hallituskaudella. Orpon hallitusta on epäilty oppositiossa ja mediassa silmänkääntötempuista, joiden avulla se pyrkii kurottamaan hallitusohjelman alati karkaaviin talouden tasapainotustavoitteisiin. Hallitus on muun muassa tulouttanut rahaa budjettiinsa Valtion eläkerahastosta (VER) vähentääkseen tarvetta velanotolle.
Tampereen yliopiston valtio-opin tutkijatohtori Jussi Westisen mukaan toinen mahdollinen blokkiutumisen aiheuttama kehitys on vallan keskittyminen blokkien väliin sijoittuville puolueille. Kaikki puolueet – kuten perussuomalaiset sekä SDP, vasemmistoliitto ja vihreät – tuskin kykenevät hallitusyhteistyöhön keskenään. Tällöin esimerkiksi keskusta ja RKP saavat suhteellisen suurta valtaa hallituksen muodostamisessa.
Kuuntele, mitä Jussi Westinen kertoo Suomen politiikan blokkiutumiskehityksestä. Voit myös lukea kommentin.
Blokkipolitiikalla on toki myös myönteisiä vaikutuksia, kuten selkeys äänestäjän näkökulmasta. Jos puolueet ovat valmiita yhteistyöhön kenen tahansa kanssa, äänestäjä joutuu ikään kuin ostamaan sian säkissä. Tällöin poliitikkoja on vaikeaa palkita ja rankaista vaaleissa.
Vaarana kuitenkin on, että puolueiden välisen kuilun kasvaessa myös erimieliset kansalaiset kokevat, että heillä on yhä vähemmän yhteistä. Westisen mukaan polarisoituva politiikka vaikuttaa tavallisiin ihmisiin ja voi madaltaa kynnystä verbaalisille yhteenotoille.
Yksi ratkaisu blokkiutumisen estämiseksi voisi olla pakan sekoittaminen. Tämä tarkoittaisi hallituskoalitiota, joka yhdistelisi vasemmisto- ja oikeistoblokkien puolueita.
Tällä hetkellä gallupien kärkeä pitää SDP, ja toisena tulee kokoomus. Juuri perinteistä ”sini-punaa” maalaillaankin mediassa yhdeksi vaihtoehdoksi tulevalle hallituspohjalle.
Mukaan hallitukseen saattaisi mahtua myös keskusta. Tällöin koalition muodostaisivat ”kolme suurta”. Kyseessä olisi Westisen sanoin vanhojen aikojen poikkeushallitus, jolle saattaisi kriisien keskellä olla tilausta.
Puolueet ovat ulkopolitiikan suurista linjoista pitkälti samoilla linjoilla. Toinen valonpilkahdus konsensuksen jatkuvuuden näkökulmasta on parlamentaarisesti säädetty velkajarru. Se sitouttaa puolueita jonkinlaiseen yhteistyöhön talouden tasapainottamiseksi seuraavaksi 50 vuodeksi.
Jos tuleva hallitus rikkoo blokkirajoja, politiikan tekemisestä voi tulla tahmeaa. Vastakkainasettelun voimistuminen entisestään olisi kuitenkin uhka suomalaisen politiikan keskeiselle aatokselle eli ideologiasta riippumattomalle yhteistyölle. Sini-punan ympärille rakentuva hallitus voisi olla vastavoima blokkiutumiselle.
Jussi Westinen kertoo konsensuksen murentumisesta myös pidemmässä haastattelussa.