Ajatusviivat, samankaltaisten lauseenrakenteiden toistuminen ja englanniksi kirjoittaessa Oxford-pilkun käyttö. Nämä ovat joitain tekstin piirteitä, jotka huomaan yhä useammin liitettävän tekoälyn käyttöön. Akateemisen rehellisyyden periaatteiden noudattaminen ei välttämättä tarkoita, että opiskelija voisi painaa palauta-nappia itsevarmana.
Sosiaalisessa mediassa opiskelijat kertovat jopa tyhmentäneensä omaa tekstiään tarkoituksella. Tekoälyn kyllästämään akateemiseen maailmaan sopeutuminen on helpompaa kuin sotkeutuminen selvitysprosessiin, joka seuraa opiskelijalle tekoälyepäilystä. Nykyään näyttääkin olevan tarpeellista harkita kahdesti, jos ei kolmestikin, millä tavalla kirjoittaa. Ilmiö tunnistetaan myös Kotimaisten kielten keskuksessa Kotuksessa, joka seuraa kielenkäytön muutoksia.
Kun OpenAI:n ChatGPT-kielimalli teki läpimurtonsa keväällä 2023, se löysi nopeasti tiensä oppilaitoksiin, joissa siihen suhtauduttiin vaihtelevasti. Kuten uusien teknologisten mullistusten kohdalla yleensä, tekoälyn käyttöönottoon liittyi pelkoa. Itse olin silloin lukiossa, ja tekoälyn tullessa ensimmäisiä kertoja puheenaiheeksi oppitunneilla viesti oli selvä: tekoäly ei kuulunut opiskeluun. Tosin ratkaisu oli ymmärrettävä. Harvalla opettajalla tuskin oli tuolloin riittävää osaamista huomioida tekoälyn käyttö opetuksessa, saati ohjata opiskelijoita sen vastuulliseen hyödyntämiseen.
Nykyään tilanne on toisenlainen. Yliopistojen nykyiset ohjeistukset kannustavat opiskelijoita tekoälyn käyttöön, sillä se nähdään keskeisenä taitona tulevaisuuden työelämässä. Ratkaisukeskeisempi lähestymistapa kertoo, että alkujärkytyksestä on toivuttu.
Tilastokeskuksen mukaan tekoälyä käyttäneiden osuus 16–24-vuotiaista kasvoi tänä vuonna 45 prosentista 67 prosenttiin. Nuorilla tekoälyn käyttö liittyi yleisesti nimenomaan tutkintoon johtavaan opiskeluun. Vaikka tekoäly on vakiintunut osaksi yliopistokoulutusta, tuntuu, että vanhat käsitykset tekoälystä ensisijaisesti huijaamisen keinona elävät yhä vahvasti taustalla.
Kuuntele ohjelmistotekniikan professori Pekka Abrahamssonin ajatus siitä, onko vilpin määrä kasvanut tekoälyn yleistymisen myötä. Voit myös lukea kommentin.
Vilpin seuraamukset vaihtelevat yliopistokohtaisesti opintosuorituksen uusimisesta opiskelijan määräaikaiseen erottamiseen. Tampereen yliopistossa opiskelijan erottamispäätös tehdään kuitenkin vasta, mikäli vilpin todetaan olevan toistuvaa tai erityisen vakavaa. Koska seuraukset voivat olla pitkäkantoisia, on selvää, että perusteettomaksi paljastuvan vilppisyytöksen käsittely on opiskelijalle luottamusta horjuttava kokemus.
Tiukentuvien sääntöjen on tietenkin tarkoitus saada opiskelijat miettimään omaa tekoälyn käyttöään, mutta voivatko ne myös heikentää luottamuksen ilmapiiriä ja estää opiskelijoita oppimasta tekoälyn vastuullista käyttöä?
Tekoälyntunnistustyökalut ovat edelleen puutteellisia, ja niiltä saatava tieto voi johtaa virheellisiin syytöksiin. Opiskelijat ovat siis opettajien arviointikyvyn varassa ja opettajien pitäisi itse onnistua erottamaan todelliset vilppitapaukset.
Mielestäni arviointikäytännöillä on merkittävä vaikutus siihen, millaiseksi opiskelijan suhde tekoälyyn muodostuu. Jos keskitytään vain tekoälyn käytön paljastamiseen, viestii se siitä, että opiskelijan tavoitteena on ensisijaisesti kerätä suorituksia. Jos sen sijaan ohjataan enemmän kriittiseen ajatteluun ja luovaan pohdintaan, tekoäly on helpompi nähdä apuvälineenä, ei oikotienä.
Olisi tärkeää pyrkiä tilanteeseen, jossa ensimmäinen tekoälyn herättämä mielikuva ei liity huijaamiseen.
Opiskelijoiden pelko vilppisyytöksistä ja tarve muuttaa omaa toimintaansa sen vuoksi linkittyvät tutkimuksen mukaan epäselviin käytäntöihin. Yliopistojen ohjeistuksissa korostuu opiskelijoiden oma vastuu tekoälyn käytössä. Yhtenäiset ohjeet käytön seurantaan ja tukitoimiin liittyen puuttuvat. Myöskään opiskelijoiden osallisuutta tekoälyn käyttöönottoa koskevissa päätöksissä ei käsitellä.
Olisi tärkeää pyrkiä tilanteeseen, jossa ensimmäinen tekoälyn herättämä mielikuva ei liity huijaamiseen. Jos tekoäly suoriutuu tehtävästä niin hyvin, ettei sitä kyetä erottamaan ihmisen suorituksesta, kannattaa ehkä pohtia uudenlaisia tapoja seurata oppimista. Tehtävät, jotka vaativat kriittistä ajattelua, luovuutta ja henkilökohtaista pohdintaa auttavat tekemään eron opiskelijan oman ajattelun ja tekoälyltä saatavan avun välillä selkeämmäksi.
Jos tekoälyn käytön ohjeistusta ja valvontaa ei kehitetä, opiskelijat keskittyvät vääriin asioihin. Tekoäly kehittyy jatkuvasti, joten kaikkia tekoälyn hyödyntämiä kirjoituksen piirteitä voi olla jatkossa yhä vaikeampi välttää. Mielestäni tekoälyä ei kannata pelätä. Viime kädessä päätämme itse, mitä sillä teemme tai emme tee.
Ohjelmistotekniikan professori Pekka Abrahamsson kertoo aiheesta myös pitkässä haastattelussa.