Toimittajan työ on stressaavaa, ja ammattikunnan edustajilla on usein myös kehnot elintavat. Nuorissa toimittajissa työn paine näkyy enemmän kuin kokeneemmissa kollegoissa, jotka ovat ehtineet jo tottua kohonneisiin kortisolitasoihin. Kokonaisuudessaan stressi ei kuitenkaan vaikuta toimittajiin niin voimakkaasti kuin voisi luulla. Tätä selittää työn merkityksellisyys, joka auttaa kestämään kovaakin painetta – ja paradoksaalisesti myös luo sitä.

Näin kertoo brittitutkimus, jonka toi jäähyväispuheessaan esiin journalistiikan väistyvä vierailijaprofessori Hanna Nikkanen Tampereen yliopistosta. Mainittu tutkimus oli melko suppea, mutta myös muut lähteet puhuvat samaa kieltä. Esimerkiksi kulttuurintutkija Rosalind Gill on tullut tulokseen, että media-alan ihannetyöntekijää eivät hetkauta sen kummemmin pätkätyöt, epävarmuus kuin pitkät työpäivätkään. Alaa ei siis voi kehua leppoisuudestaan.

On tietysti suurenmoista, jos työn kokee niin merkitykselliseksi, että sen innoittamana jaksaa naputella reportaaseja yöhön asti ja taipua tiukimpiinkin deadlineihin. Valtaosa varmasti jaksaakin, aluksi. Jaksamisenkin deadline saattaa kuitenkin tulla vastaan yllättävän äkkiä, ja loppuunpalaminen on alalla tavallista. Tämän ei pitäisi olla hyväksyttävää, vaan työhyvinvointi täytyy ottaa huomioon myös hektisissä toimituksissa. Toimittajat palvelevat yhteiskuntaa, mutta ovat myös osa sitä, ja hyvinvoiva yhteiskunta rakentuu hyvinvoivista ihmisistä. Ei siis käytetä intohimoa hyväksi.